Joku syö pöydässäsi
30.03.2009 22:51

Jokaisen on syötävä. Se taitaa sitten ollakin ainoa asia, josta elintarvikepolitiikassa ollaan samaa mieltä. Viime vuonna ruoan hinta nousi ja tänä vuonna se on jatkanut nousuaan, tosin vain Suomessa. Muissa Unionin maissa maailmanmarkkinahintojen lasku on siirtynyt kuluttajahintoihin.

Asiaa tuntemattoman mielestä hinnannousun tekee mielenkiintoiseksi se, ettei siitä ole kukaan hyötynyt. Maanviljelijät valittavat tulojensa pienentyneen. Onko väite totta vai valetta, siitä ei kukaan ota selvää sekaisessa maataloustukiviidakossamme. Suurimmat elintarvikeyritykset tekevät tappiota ja irtisanovat ihmisiä, joten ei hintojen nousu ole satanut niidenkään laariin. Kun soppaan lisätään vielä kauppa, Keskot ja muut, niin optioitta jäävät niidenkin johtajat.

Muussa teollisuudessa ei moista ihmettä osata tehdä. Jos raaka-aineiden hinta maailmanmarkkinoilla laskee ja lopputuotteen hinta Suomessa nousee, joku siinä voittaa. Elintarvikeketjussamme on jossain Molokin kidan tapainen musta aukko, johon raha katoaa.

Hallitus vaati kehysriihessä kuntien työntekijöitä tyytymään vastaisuudessa pieniin palkankorotuksiin. Jos eivät tyydy, valtio rankaisee. Samaa ajatusta voisi käyttää elintarvikeketjuumme. Jos ette tyydy pieniin palkankorotuksiin, emme laske ruoan arvonlisäveroa. En ole lainkaan varma siitä, että elintarvikeketjumme yritykset ovat yhtään sen tehokkaammin hoidettuja kuin kuntamme.

Pelkään pahoin, että ruoan arvonlisäveron laskeminen seitsemästätoista kahteentoista prosenttiin ei ongelmaa ratkaise. Antaa vain tehottomille firmoille syyn olla tehostamatta toimintojaan. Kuten ei ratkaise kuntienkaan tehottomuutta se, että niissä tingitään palkankorotuksista.

Elintarvikeketjun tuottavuutta voidaan parantaa lisäämällä kilpailua ketjun kaikissa portaissa. Poliittisesti kilpailun lisääminen tosin taitaa olla mahdotonta, koska suurin osa kansanedustajista on kytköksissä johonkin ketjun portaaseen. Siksi eduskunnassa kilpailun lisäämisen sijasta keskitytään miettimään, kuinka pienen myymälän perustamiselle tarvitaan kunnanvaltuuston lupa ja koska kioskia saa pitää auki, jos luvan sattuu saamaan.

Sen sijaan, että hallitus kiinnittää huomiota kunnan yksittäisen työntekijän palkankorotuksiin, sen pitäisi kiinnittää huomiota siihen, miksi jossain kunnissa saadaan palvelut aikaan pienemmillä kustannuksilla kuin muualla. Jos kaikki kunnat hoitaisivat palvelunsa yhtä tehokkaasti kuin tehokkain vastaavan kokoinen kunta, hallituksen ei tarvitsisi kiukutella sairaanhoitajien ja lastentarhanopettajien palkoista.

Hallituksen pitäisi ymmärtää että elvytys tarkoittaa sitä, että kansakunnan toimintoja tehostetaan. Ei sitä, että veronalennuksilla annetaan elinaikaa tehottomalle elintarvikeketjulle. Eikä sitä, että tehoton kunta jatkaa tehottomuuttaan maksamalla työntekijöilleen huonoa palkkaa.

<< Takaisin