Valtiovarainministeri Münchhausen
27.04.2009 22:51

Tuo kuuluisa paroni pelastautui suosta vetämällä itsensä ylös omasta tukastaan. Samalla tavalla aikoo valtiovarainministerimme pelastaa Suomen kansantalouden. Katainen on ilmoittanut, ettei veronkorotuksia tehdä. Samalla hän kuitenkin ilmoittaa, että valtio ottaa 60 miljardia velkaa. Kun valtion velka on siirrettyä verotusta, olisiko rehellisempää sanoa, että ajatuksena on korottaa veroja vasta vaalien jälkeen?

Kun seuraava eduskunta aloittaa toimintansa, Suomen bruttokansantuote on alemmalla tasolla kuin tänään. Veronkorotusten siirtämiselle ei ole siis perusteita sillä argumentilla, että veroja korotetaan vasta nousukaudella. Valtiovarainministerin on joko pystyttävä kertomaan konkreettisesti, mihin hän pohjaa uskonsa kansantuotteen pikaiseen ja voimakkaaseen elpymiseen, tai tehtävä välittömästi suunnitelma b, jossa kansantuote ei nouse viiteen vuoteen reaalirahassa edes sille tasolle, jolla se oli vuonna 2008.

Helpottaakseni ministerin työtä, kertaan tosiasioita.

Puunjalostusteollisuutemme kotimaisesta kapasiteetista on muutaman viime vuoden aikana romutettu viidesosa. Tuo puuttuva kapasiteetti vastaa noin puolta kemianteollisuutemme viennistä. Uskooko ministeri että esimerkiksi kemianteollisuutemme kasvattaa vientiään 50 prosentilla vaaleihin mennessä?

Puunjalostusteollisuus on ajanut alas kapasiteettiaan Suomessa, koska alalla on maailmanlaajuisesti ylikapasiteettia. Mahtaako puunjalostukselle koneita toimittava teollisuutemme kasvattaa roimasti vientiään lähivuosina, kun muuallakin maailmassa suljetaan tehtaita, eikä rakenneta uusia?

Telakkateollisuutemme on erikoistunut rakentamaan loistoristeilijöitä amerikkalaisille eläkerouville. Kun ison veden takana eläkesijoituksista on kadonnut puolet, taitaako sekään markkina aivan lähitulevaisuudessa lähteä laukalle? Jos lähtee enää koskaan.

Nokian kännyköiden keskihinta on pudonnut viimeisten kolmen vuoden aikana kolmanneksella. Jotta vienti pysyisi samalla eurotasolla, kännyköitä pitäisi viedä 50 prosenttia enemmän kuin aikaisemmin. Kannattaisiko ministerin soittaa Keilaniemeen ja tarkistaa, uskooko yhtiö edes itse nostavansa tuotantovolyymejään Suomessa niin paljon?

Varovaisestikin laskien traditionaalisten teollisuusalojemme viennistä on kadonnut lopullisesti kymmenen miljardia. Minä en tiedä missä ovat ne uudet ja jo toiminnassa olevat yritykset, enkä sitä mitkä ovat ne uudet tuotteet, joilla tuo pudotus korvataan. Voisiko ministeri kertoa sen meille veronmaksajille, joiden piikkiin hän on sitä suunnatonta velkaa ottamassa?

Kuluttamalla ja velkaa ottamalla tästä ei selvitä. Ehkä paras ratkaisu olisi päättää nyt ennenaikaisista vaaleista ensi syksyksi. Silloin jokainen puolue olisi pakotettu kertomaan, miten he aikovat kansantaloutemme pelastaa. Ja tunnustamaan myös sen, että veronkorotuksia on pakko tehdä.

<< Takaisin