Kuka päättää veroistamme?
18.05.2009 22:51
Kansalaisille on käynyt selväksi, että nykyinen hallitus ei halua korottaa veroja, vaan aikoo ottaa velkaa ja maksattaa velan korkoineen raskaimpina veroina vasta ensi vaalikaudella, uuden hallituksen päätöksillä. Miksi oppositio ei vaadi veronkorotuksia jo nyt, johtuu varmaan siitä että se toivoo ensi vaalikaudellakin olevansa oppositiossa.
Eduskunnan pelkuruutta osoittaa se, että verotuksen uudistaminen on annettu Hetemäen komitealle. Miksi virkamiehet suunnittelevat verotusta, eivätkä kansanedustajat? Kuka ohjeistaa Hetemäen komiteaa? Valtiovarainministeri Katainen yksinkö? Komitealle on annettu aikaa vuoden 2010 loppuun ja seuraavat eduskuntavaalit ovat maaliskuussa 2011. Missä välissä verotuksen painopisteistä käydään poliittinen keskustelu?
Ulkoparlamentaariset voimat ovat jo aloittaneet toiveidensa esittämisen. Yritysmaailma vaatii yritysverotuksen alentamista ja pääomatulojen verotuksen poistamista kokonaan. Veronmaksajien Keskusliitto vaatii tuloverojen alentamista ja arvonlisäveron nostamista. Kukaan ei vaadi verotuksen oikeudenmukaistamista. Oikeudenmukaisuudella kun ei ole etujärjestöä.
Verotuksen oikeudenmukaisuuden pitää lähteä siitä, että julkinen sektori toimii mahdollisimman taloudellisesti ja siitä, ettei kenellekään, ei edes poliittisille järjestöille anneta tarpeetonta tukea. Kun kansanedustajat ja kunnanvaltuutetut ovat ensin huolehtineet siitä, vasta sen jälkeen heillä on oikeus kohdistaa raskaampi verotaakka kansalaisille. Tuhlareilla ei ole oikeutta vaatia lisää rahaa.
Kun yli 300 000 euroa vuodessa tienaavien (yhteenlaskettu työ- ja pääomatulo) veroprosentti on Verohallituksen tilastojen mukaan sama kuin 35 000 euroa tienaavilla, on selvää että runsaita pääomatuloja nauttivat eivät osallistu samalla tavalla yhteiskunnan menojen kattamiseen, kuin palkkatyöllä leipänsä hankkivat. Miksi yksikään puolue ei vaadi, että pääomatuloja verotettaisiin työtulon kanssa samoilla prosenteilla rinnakkaisena tulolähteenä?
Jos listaamattoman yrityksen omat pääomat ovat riittävät, saa jokainen omistaja nostaa sieltä 90 000 euroa osinkoina verovapaasti. Miksi kukaan ei ehdota, että verovapaa summa olisi riippuvainen yrityksen muille kuin osakkeenomistajille maksamista palkoista?
Arvonlisäveron korottaminen lyö raskaimmin pienituloisia ja siirtää samalla verotusta yhä enemmän tasaveron suuntaan. Miksei oppositio vaadi arvonlisäveron alentamista suomalaiselta työsuoritukselta?
Kun totuus on se, että keskituloiset maksavat suurimman osan veroista (20 000-50 000 ansaitsevat maksavat 55 % tuloverokertymästä), miksi eivät kaikki puolueet vaadi julkisen sektorin kustannustalkoita? Yhteiskunnan palveluja ei tarvitsisi leikata, jos ne tuotettaisiin kaikkialla niin toimivasti, kuin miten ne tuotetaan parhaiten asioita hoitavassa paikoissa.