Risupaketti?
19.04.2010 22:51

Ministeri Pekkarisella ja minulla on yhtä tarkka käsitys siitä, kuinka paljon energiaa Suomessa kuluu vuonna 2020. Kummallakaan meistä ei nimittäin ole siitä aavistustakaan. Ero välillämme on siinä, että minä uskallan sen tunnustaa. Jotkut tosiasiat sen sijaan on molemmilla tiedossa. Niidenkin kohdalla ero on siinä, että minä uskallan ne tunnustaa.

Lähdetään tuulivoimasta. Sillä pitäisi ministerin suunnitelmien mukaan tuottaa kuusi terawattituntia vuodessa. Ministeri kutsuu tuulivoimaa päästöttömäksi tuotantomuodoksi. Totuus on kuitenkin niinkin yksinkertainen, että tuulettomalla säällä myllyt eivät pyöri, eivätkä niin ollen tuota sähköä. Siksi tuulivoimalan tuottamaa sähköä varten pitää olla varalla nopeasti käynnistettävissä olevaa vaihtoehtoista tuotantokapasiteettia. Nopeasti käynnistettäviä ovat vain kaasuvoimalat, dieselvoimalat ja kivihiilivoimalat. Siksi jokaista tuulimyllyä varten täytyy rakentaa varalle samankokoinen fossiilista polttoainetta tulimylly. Ei kovin päästötöntä maallikon mielestä.

Siirrytään risujen polttoon. Kun puu kaadetaan metsästä, se tehdään dieselillä toimivalla moto-koneella, joka kuljetetaan sinne ja sieltä pois dieseliä käyvällä rekalla. Sen jälkeen paikalle kuljetetaan toisella rekalla puukouralla varustettu pientalon kokoinen metsätraktori, joka käy poimimassa risut savotasta tien varteen. Sitten paikalle jyrisee rekka, johon risut lastataan. Lastattu rekka huristaa savotalta hakettamon pihaan, jossa ydinvoimalasta tulevalla sähköllä haketetaan ne risut. Sähköisellä hihnakuljettimella hake nostetaan siiloon ydinsähköllä kuivatettavaksi. Kun se on kuivunut, se lastataan rekkaan ja ajetaan hakevoimalan siiloon. Vasta kaiken tämän energiankulutuksen jälkeen päästään itse asiaan, eli hakkeen polttoon.

Jos hakkeella tuotetaan sähköä, kyseessä on höyryvoimala. Niiden hyötysuhde on noin 30 prosenttia. Kovin kaukana ei ole siis ajatus, että hakkeella tuotetun kilowatin tuottamiseen kuluu kilowatin verran dieseliä ja vartin verran ydinsähköä. Eikä hakkeen polttaminenkaan ole aivan päästötöntä. Jos olisi, silloin olisin tyhmyyksissäni muurannut turhaan puulämmitteiseen rantasaunaani savupiipun?

Jos hakkeella halutaan tehdä sähköä Suomessa, mitä mieltä ministeri on siitä, että sitä tehtäisiin kannattavasti? Ehdotan, että hake tuodaan Suomeen sieltä, mistä sitä halvimmalla saa, eli niistä maista missä puu kasvaa neljä kertaa kiihkeämmällä vauhdilla kuin meillä. Jos noissa maissa on palkkatasokin meitä alhaisempi, niin se vain tekee hakkeen halvemmaksi. Lisäetuna on se, että hakkeen aikaansaamisen päästöt kuormittavat niiden maiden päästökiintiöitä. Eli, eikö meidän kannattaisi ostaa halvalla eukalyptuspuiden haketta ja käyttää säästyneet rahat siihen, että luodaan Suomeen sellaisia työpaikkoja, joita ei tarvitse ylläpitää verovaroin seuraavat kaksikymmentä vuotta?

<< Takaisin