Taskulaskin hukassa?
16.03.2009 22:51
Tuntuu siltä, että hallitus on hukannut taskulaskimensa. Miljoonat ja miljardit pyörivät sellaista vauhtia, ettei perässä tahdo pysyä. Jotta luvut suhtautuisivat johonkin, yritän kansantajuistaa niitä.
Mitä tarkoittaa, kun valtiovarainministeri ilmoittaa ottavansa viisikymmentä miljardia uutta velkaa? Entisen velan päälle otettuna se tarkoittaa sitä, että vuonna 2013 maksamme, ja joka vuosi siitä eteenpäin, viisi miljardia euroa lainan korkoja.
Mitä sitten tarkoittaa viisi miljardia? Jos maksuun lankeava korko kerätään tuloveroina, jokainen veronmaksaja joutuu maksamaan nykyisen verotaakan lisäksi kolmanneksen lisää siitä ikuisuuteen. Jos valtiontaloudessa säästetään tuo summa, pitää lopettaa puolustusvoimat, sisäasiainministeriö ja ulkoministeriö.
Jollekin voi tulla sellainen ajatus päähän, että maksatetaan korot rikkailla, mutta sekään ei taida auttaa. Vaikka kaikkien yli satatuhatta ansaitsevien palkansaajien verotus nostettaisiin sataan prosenttiin, sittenkin jää koroista uupumaan kolme miljardia. Vasta verottamalla sataprosenttisesti kaikkia jotka teinaavat yli neljäkymmentätuhatta euroa, saadaan korko katetuksi. Jos korot maksatetaan suomalaisilla firmoilla, silloin yhtiöverotus pitää nostaa kuuteenkymmeneen prosenttiin.
Valtiovarainministeri on indikoinut nostavansa kulutusveroja. Arvonlisävero pitäisi korottaa kolmeenkymmeneen prosenttiin, jotta kuluttamalla selviäisimme koroista. Niin raju korotus varmaan vähentäisi kulutusta, jolloin arvonlisävero kannattaisi nostaa varmuuden vuoksi samalla päätöksellä neljäänkymmeneen prosenttiin. Kun arvonlisävero syö suhteellisesti enemmän pieni- kuin suurituloisen kukkaron euroja, kulutusta verottamalla pannaan köyhät maksamaan velkojen korot. Ei kuulosta hyvältä. Koska verojen kerääminen on suurten lukujen matematiikkaa, maksajiksi joutuvat keskituloiset, eli ne, jotka tienaavat 15 000 - 35 000 euroa vuodessa. Siltä ryhmältä valtio kerää tänäänkin puolet tuloveroistaan.
Kun tuloverokertymä pienenee viimevuotisesta miljardilla, arvonlisäverokertymä miljardilla ja yritysten maksamat verot puolellatoista, miksi hallitus haluaa ottaa kymmenen miljardia velkaa? Onko Sailakselta patterit lopussa taskulaskimesta? Vai aikooko hallitus kasvattaa valtion menoja yhtäkkiä yli kuudella miljardilla? Jos aikoo, kertokoon veronmaksajille edes sadan miljardin erissä, mihin rahat pannaan? Mielestäni niillä, jotka joutuvat maksamaan velan korot, on oikeus tietää mihin rahat menivät.
Jos eläkeiän nostaminen oli riittävä syy pelotella yleislakolla, valtiontalouden tuhoaminen on riittävä syy panna yleislakko toimeen. Kun hallituspuolueet ovat hampaattomia, asetan toivoni oppositioon. Estäkää hallituksen holtiton velanotto.