Moraalinen velka
05.04.2010 22:51
En ole ekonomisti. Siksi näen julkisen talouden eri valossa kuin ekonomistit. Toisaalta kannattaa myös pitää mielessä, että kaikki ekonomistit näkevät julkisen talouden eri valossa. Yksi haluaa ottaa lisää velkaa, toinen maksaa vanhat pois, kolmas korottaa arvonlisäveroa, neljäs laskea tuloveroja, viides poistaa perintöveron ja kuudes halajaa matalampaa yritysveroprosenttia. Ekonomistit ovat varmaan kuitenkin kanssani samaa mieltä siitä, että istuva eduskunta ja kunnanvaltuustot päättävät vuoden 2011 budjetista.
Sen sijaan, että julkista taloutta ohjataan erilaisten talousmallien pohjalta, sitä voitaisiin ohjata oikeudenmukaisuutta ohjenuorana pitäen. Uskon, että kansalaiset hyväksyvät oikeudenmukaisuutta noudattavan mallin helpommin, kuin taulukkolaskennalla tehdyn.
Ennen kuin mietitään, mikä on oikeudenmukainen tapa kerätä yhteiskunnan tarvitsemat rahat pitää miettiä, käytetäänkö rahat oikeudenmukaisesti. Karkeasti jakaen rahat kuluvat yhteiskunnan tuottamiin palveluihin, tulonsiirtoihin ja kansallisen infrastruktuurin ylläpitämiseen. Kaikki nuo osa-alueet tulee asettaa nollabudjetoinnin kohteeksi. Vaikka jotain tehtiin viime vuonna, se ei automaattisesti oikeuta siihen, että niin pitää tehdä myös tänä vuonna.
Jokainen tarpeettomasti tuhlattu euro on epäoikeudenmukainen. Jotta luova ajattelu saisi sijaa, tulisi kaikkien yhteiskunnan varoilla toimivien pitää rahankäyttöä ajatellessaan mielessä se, että hänen toimensa rahoitetaan velkarahalla. Jokainen säästetty euro pienentää tulevien sukupolvien velkataakkaa. Jokainen palvelu, joka voidaan tuottaa taloudellisemmin tekee myös niin. Jokainen tarpeeton palvelu, joka voidaan lopettaa, pienentää velkaa. Jokainen tulonsiirto, joka voidaan jättää tekemättä, on lapsiemme ja lastenlapsiemme edun mukaista. Velkaantuvan valtion kuluja ei maksa nykyinen, vaan tuleva sukupolvi.
Osa ekonomisteista on sitä mieltä, että julkisen sektorin velka ei ole ongelma, koska sitä ei joudu maksamaan takaisin, jos sen pystyy uusimaan. Minä olen eri mieltä. Velka on aina velkaa. Se on elintasolainaa lapsiltamme. Jos emme jätä jälkeemme velkaista julkista sektoria, he voivat ottaa haluamansa määrän velkaa ja käyttää sen oman elintasonsa kohottamiseen. Nyt me viemme hieltä sen mahdollisuuden. Siksi julkisen sektorin velka on ongelma. Ehkä ei ekonomistien mielestä taloudellinen ongelma, mutta minun mielestäni moraalinen ongelma.
Veronmaksajilla on oikeus vaatia valtion ja kuntien ensi vuoden budjetteja tehtäväksi nollabudjetoinnin avulla. Vasta kun budjetteihin nousukaudella hiipineet turhuudet on karsittu, vasta kun jokaisen julkisella sektorilla toimivan tulosyksikön johtaja haluaa ylpeänä kertoa paljonko hän on pystynyt karsimaan menoja palvelujen kärsimättä, voidaan siirtyä miettimään, mikä on oikeudenmukainen tapa kerätä tarvittavat varat.