Hieman faktaa
04.01.2010 22:51
Tästä lamasta ei selvitä kuin koira veräjästä. Edessä on koko yhteiskuntaan kohdistuva rakennemuutos. Meillä ei ole enää varaa ylläpitää entisenlaista menoa. Yritysten ja julkisen sektorin on pystyttävä tuottamaan entiset tuotteet ja palvelut pienemmillä kustannuksilla.
Teollisuutemme volyymista katosi kahdessa vuodessa neljäsosa. Samaan aikaan palkat Suomessa nousivat ja euro vahvistui kiivaimpiin kilpailijamaihimme verrattuna. Jotta kadonnut volyymi saataisiin takaisin, meidän pitäisi valloittaa kadonnut volyymi maailman markkinoilta aikaisempaa korkeammilla työvoimakustannuksilla ja valuutalla. Tehtävä on mahdoton, sillä se vaatisi kotimaisen työn tuottavuuden paranemista yli kahdellakymmenellä prosentilla.
Edellisestä lamasta selvittiin devalvoimalla. Devalvaatio tarkoitti suomalaisen työntekijän tuntipalkan pudottamista kolmanneksella. Se nosti myös koneiden hintaa, eli paransi ihmistyön kilpailukykyä koneita vastaan. Kun vielä Nokian imussa ja devalvaation suojaamana Suomeen syntyi tuhansittain elektroniikan alihankinnan tarjoamia työpaikkoja, nousu oli nopeaa. Nyt samanlaista veturia ei ole.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana koulutustaso kehittyvissä maissa, kuten Kiinassa ja Intiassa, on kirinyt teollisuusmaiden tasolle. Kiinassa valmistu vuosittain yli puoli miljoonaa insinööriä. Jos kiinalainen insinööri osaa saman kuin suomalainen, miten kukaan voi kuvitella että samasta työstä kannattaa maksaa suomalaiselle insinöörille kaksinkertainen palkka? Sekä tietotyön, että fyysisen työn osalta työmarkkinat ovat kansainväliset. Työ teetetään siellä, missä laadukasta työtä tehdään edullisimmin.
Kakun jakaminen uudella tavalla ei lisää elintasoa. Se, että verotuksen painopistettä siirretään työn verottamisesta kulutuksen verottamiseen, ei kevennä verotusta. Veroastetta voidaan laskea vain pienentämällä julkisen sektorin menoja. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää määritellä ne julkiset palvelut, jotka halutaan ylläpitää ja laatia lista palveluista, joista voidaan rahapulan pakottamana luopua. Niin on pakko tehdä, sillä nyt viidesosaa julkisen sektorin palveluista ylläpidetään velaksi.
Esimerkiksi poliittisten valtiosihteereiden palkkoihin hukkuu sadanneljänkymmenen keskipalkkaa nauttivan suomalaisen maksamat verotulot. Heidän maksamillaan veroilla ei siis saada tuotetuksi lainkaan hyvinvointipalveluita. Ellei sellaiseksi lasketa sitä, että parikymmentä poliittista valtiosihteeriä voi hyvin. Julkisen sektorin säästöjä on kerättävä myös ja nimenomaan edellä mainitun tyyppisistä pienistä puroista. Ei pelkästään leikkaamalla todellisia hyvinvointipalveluja tarjoavia resursseja.
Realiteetteihin perustumaton usko siihen että me suomalaiset olisimme jotenkin ylivertaisia luovuudessa tai jossain muussa, ajaa kansantalouden kuralle. Toisasioiden mahdollisimman ripeä tunnustaminen pelastaa kansantaloutemme. Tosiasiat eivät ole mielipiteitä, eivätkä edusta yhdenkään poliittisen puoleen näkemystä. Ne ovat vain tylsiä tosiasioita.