Lex Jutta
02.03.2009 22:51
Minulle sattuu usein niin, että suusta tulee puhetta vaikka ajatus on katkennut. Samoin taisi käydä puheenjohtaja Jutta Urpilaiselle, kun hän antoi haastattelun Savon Sanomiin. Kun siellä päin puhuttaessa vastuu jää kuulijalle, niin otan vastuun vastaan ja selvennän lausuntoa. Urpilainen vaati haastattelussa että säädetään laki, joka estää lääkäriä antamasta terveydenhoitopalveluja sekä julkisen puolen, että yksityisen puolen leivissä.
Ottamatta kantaa puheenjohtajan motiiveihin, selitän mihin vaatimus johtaisi. Samana päivänä kun laki astuu voimaan, kaikki lääkärit irtisanoutuvat julkiselta sektorilta ja menevät töihin yksityiselle lääkäriasemalle tai perustavat sellaisen. Urpilaisen toive siis täyttyisi, kukaan ei ole kahden työnantajan palveluksessa. Pieneksi ongelmaksi tosin voi muodostua se, ettei julkinen sektori pystyi enää tuottamaan minkäänlaisia terveyspalveluita.
Koska kunnille on lakisääteisesti asetettu velvollisuus tuottaa terveyspalveluita, niille ei jää Urpilaisen lain jälkeen muuta mahdollisuutta, kuin ostaa palvelut siltä kunnan palveluksessa olleelta lääkäriltä, jonka Urpilainen pakotti perustamaan lääkäriaseman. Haittapuolena on se, että ratkaisu taitaa olla hieman kalliimpi kuin nykyinen malli. Tuskin se aseman perustanut lääkäri myy palvelujaan kunnalle entisellä kuukausipalkallaan. Sellaisissa tilanteessa ainakaan, jossa ostajan on lain uhalla pakko niitä palveluja ostaa.
Se, että kirjailija sattuu puhumaan mitä sattuu ei maailmoja kaada. Mutta että ison puolueen puheenjohtajan suusta tulee kutusammakon kokoisia kömmähdyksiä, hieman huolestuttaa. Jos ajatus ei juokse lääkäreiden kohdalla, niin tökkiikö se muissakin asioissa samalla tavalla?
On tietenkin sellainenkin mahdollisuus että puheenjohtaja on ovelampi kuin uskon ja puhuu niitä näitä tahallaan ja harkiten. Josko hän haluaa varjella puoluettaan? Sekin saattaa olla mahdollista. Viisas puolueenjohtaja pitää nimittäin huolta siitä, että hänen puolueensa on seuraavissa vaaleissa vasta kolmanneksi suurin. Pronssitila säästää hallitusvastuulta, mutta antaa suurimman oppositiopuolueen aseman.
Koska Vanhasen nyt istuva hallitus on ilmoittanut ottavansa velkaa ennen vaaleja niin valtavan summan, että se vastaa kaikkien palkansaajien yhteenlaskettua kahden vuoden tuloverokertymää, oikea strategia voi todellakin olla se, että pyrkii välttämään hallitusvastuuta. Seuraava hallitus nimittäin leikkaa roimasti kaikkia palveluja ja korottaa ankarasti veroja. Kuka niihin talkoisiin haluaa? Mukavampaa on räksyttää oppositiossa.
Urpilaisen lausunto saattoi sittenkin olla harkittu, jos hänen tavoitteenaan on puhua puolueen kannatus sellaiselle tasolle, ettei se joudu hallitusvastuuseen.